keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Mikä punainen lanka?

Väsyttää. Zzzzzz….. Onko pakko? 

Eilisellä hallivuorolla venyi puoleen yöhön ja nyt ollaan silmät sitten ristissä. Kello oli varmaan kaks kun menin nukkumaan. Päätin että otan nyt näistä sisätreeneistä kaiken irti. Joku päivä koitettiin ulkona jotain väkertää, mutta oli kylmää, oli liukasta, oli tuulista… ihan liian epämukavaa. Viime kevät-talvella tuli treenattua vaikka räntää niskassa, mutta kai sitä on tullut liian mukavuuden haluiseksi ja tottunut lämpimään halliin. Jos hinnat olis edukkaammat niin ottasin enemmän vuoroja, tosin tää on ollut kyllä tosi hyvän hintanen. Toivottavasti saadaan vielä maaliskuuksi. Eilen vielä selvisi että meille olis ollut lauantaisin päivällä kahden tunnin vuoro, mutta siitä oltiin unohdettu meitä informoida. Aluksi kun kysyttiin kahta päivää mutta saatiin yksi. Tietenkään sitä ei maksaa siis tarvi, mutta vähän harmi. Oltas voitu toinenkin vuoro kyllä ottaa.

Vajaan kahden viikon päästä pidetään pururyhmän tottispäivä. Tarkoitus tarkistaa vähän ryhmän tasoa ja tietysti jos on ongelmia reeneissä niin saada niihin apuja ettei tarttis yksin vääntää. Ryhmän treenithän siis on ollut talven tauolla ja meidän tauko alkoi jo aikaisemmin syksyllä sen tapaturman takia. Tarttis varmaan koittaa vielä hiki hatussa treeniä… eihän me kehdata mennä näyttää meidän tekemistä jos ei edistystä ole tapahtunut tarpeeksi. Ja saisin varmaan kirjoittaa listan asioista joihin tarvitaan apua… Tai ehkä juuri se on ongelma, kun en varsinaisesti tiedä mihin edes tarvitaan apua. Monia liikkeitä on reenattu mutta kaikki on niin kesken ja en oikeen tiiä mitä treenata ja miten jatkaa ja millaisia toistoja tehdä jotten kauheesti möhlis. Tai siis kauheesti sitä on kokoajan kaikenlaisia ideoita ja visioita ja tulee kokeiltua sitä sun tätä, mutta se on ollut aina ongelma etten osaa säilyttää treeneissä semmosta punaista lankaa ja edetä rakentavasti. Tulee vähän kokeiltua liikaa kaikkea ja tehtyä aina ihan eri tavalla. Suhailen asiasta toiseen. Yleensä päätän kokeilla asioita mitä koiran on mahdoton vielä osata. Kiitos kaunis treenikavereille jotka on apparoinut ja välillä toiminut järjen äänenä. =D


Niin….jos nyt edes miettis pari asiaa.

Nouto: Saalisloikkaa ja tassuilla lätkimistä ei ole nyt pariin kertaan ollut, jos sitä vielä tulee niin mitä tehdä? Luovutusasento jää liian kauaksi? Kapulan tuomiseen lisää varmuutta ja pitoa paremmaksi. Välillä Gastro on luovuttanut kapulan ilman irti-käskyä, mutta ollaan harjoteltu niin että palkka tulis kun koventaa otetta.

Jäävät: Pitäs saada joku selkeys niihin. Nyt menee liikkeet ja käskyt sekasin.

Luoksetuloon sellainen pieni huomio joka auttaa varmasti myös noutoon. Kannattaisi varmaan alkaa ottaan viettiluoksetuloja ja vauhtia lisää. Nythän Gastro on lähes aina saanut palkan rinnan kohalta kun on istunut eteen. No sehän jarruttaa ihan jousille ennen loppuasentoa, vetää päätä kyyryyn ja väijyy palkkaa, hidastaa vähän liikaa liian aikaisin ja jää vajaaksi…. samaa saalishömppää mitä ilmennyt monessa muussakin liikkeessä.

Paikallamakuu: …..ranteet auki. >:/

Hyppy: Eilen treeneissä kehiteltiin Evan kanssa ihan toimiva treeni jolla päästäis vähän edistyyn ettei pelkkää palkalle hyppimistä. Nyt ei Gastro enää kolhinut itseään esteeseen eikä kertaakaan yrittänyt kiertää. Hypytin edelleen niin että koira sai hypyn jälkeen palkan, apparilta tai sitten esteen takaa (video). No uusi juttu oli sitten se että miten ottaa sitä hyppyä takastulosuuntaan. Mitään tuomista en tähän halunnut yhdistää niin tein ihan luoksetulon, koira hyppäsi ja tulee eteen istumaan (video). Olin ihan ihmeissäni kun onnistu kerta laakista. Jahka nouto on varmempi aletaan tähän sitten yhdistää kapulaa. Joskus. Ajattelin että tarvii sielä tottistsekkauksessa kauheesti kysellä apuja tuon hypyn treenaamiseen mutta täähän menee ihan kivasti. ;)

Nouto jää loppuasennossa väljäksi, mutta korjaa itse. Niin tätähän ei pitänyt vielä treenata.....

Räpelsin oikeen tämmösen editoidun videon. :D :D





ps. mulle on nähtävästi jotain lukijoitakin siunaantunut... joten, tervetuloa! =)



maanantai 20. tammikuuta 2014

Helvettikin jäätyy

Hrrrrrrr.... Eikä ole edes kun -15 astetta pakkasta. Miten se yks kaks tuntuu niin kylmältä? Pösökin on ollut jo viikon huollossa. Kuinka mukavaa kun autoa piuhaan laittaessani tolpan sulakkeet paukkuu, autosta pukkaa kipinää ja palaneen käryä... joo se siitä lohkolämmittemestä. Nyt kurvaillaan sijaisautolla, ihan mukiinmenevä Qashqai.

Ulos lähtö on kauhee operaatio kun tarvitsee pukee niin itsensä kun koirankin. Mutta ei voi väittää etteikö pakkasen tuoma raikas ilma ja AURINKO olisi ollut tervetullut. Miten voikaan pieni valoilmiö olla niin piristävä! Lenkkeily viikonloppuna valosan aikaan oli loistavaa!







Ja vähän koirapuistoo... Karseita puhelinlaatusia kuvia.





Harmillisesti pipo-tilaus meni vähän mönkään kun ei pipon tekijä ole hetkeen enää vastannut viesteihin. Niin siis ihan sellasta dobermannin päähän menevää nuttua meinasin. ;) Pakkasten tullessa tuli jo vähän hätä millä suojata koiran korvat, ne kun ovat niin ohkaset patalaput että jäätyessään helposti aukeavat verille ja ovat erittäin hankalat paranemaan. Viikonloppuna kävin kaupoilla ja mietin kaikkia sukka- ja säärystin viritelmiä, mutta Anttilan lastenosaston alekopasta löytyi kaulahuivi joka oli kun tehty koirapipoksi tuunattavaksi. Huivi oli ommeltu kahdesta kankaasta ja pelkästään saksimalla huivin kahtia ja tekemällä toiselle puolelle pyöreen reijän, saatiin oikein kiva pipo. Hintaa nutulle tuli 2e. =)








tiistai 14. tammikuuta 2014

Gastro uimakoulussa

Eilen käytiin polskimassa Hyvinkään koirauimalassa. Ei siitä vepe koiraa tulisi, mutta josko vaikka joskus oikeesti uisi järvessäkin. =) Kun se raukka ui dobermannia, pystyssä kun uppotukki. Mielellään kahlaa rannassa ja hakee lelua, mutta uiminen on aika vieras käsite. Varattiin koko allas omalle porukalle, oli muuten aika edukas. Meitä oli viisi dobermannia ja Gastro oli ainoa jolla oli uittaja. ;) Rampista veteen meneminen oli Gastron mielestä hyvin vastenmielistä ja tuosta videosta näkeekin miten tarraa uittajaa jalkaan. Naurusta ei tule loppua kun tuota videota katsoo! :D Uiminen sujui hetkittäin ihan hyvin, eli ui rauhassa pitkillä vedoilla ja käytti myös takapäätä. Suurimmaksi osaksi taisi kuitenkin mennä pärskimiseksi ja etujaloilla kauhomiseksi. Uittaja oli kyllä ihan pätevä ja hallitsi Gastroa hyvin. Muutenkin reissu oli ihan onnistunut, meidän oman porukan lisäksi sielä oli paljon muita koiria, meitä ennen että sitten meidän jälkeen. Pesut ja huuhtomiset, sekä kuivaus sujui ongelmitta, mitä nyt Gastro välillä vinkui ja kovaakin kun oli aika kiihdyksissä. Eli uimisen lisäksi oikein hyvää sosiaalisten tilanteiden harjoitusta.





torstai 9. tammikuuta 2014

Taas vähän tottis rustausta

Hyvää, parempaa, rikasta ja menestyksekästä Tätä vuotta ja silleen. Talvitauosta ei tietookaan, eikä lumesta, saatika edes pakkasesta… treenit jatkuu hallilla. Kickari lojuu varastossa. No joo, ohan tää aika lepposta kun vaan tottikseen keskitytty. Puruja ei ole ja ei me jäljelläkään käyty olla. Toiset ne treenaa sitäkin. Mutta pellot on aika kuolleet ja sais rämpii mudassa ja vesisateessa jotei ei kiitos.

Hallilla ollaan käyty taas tiistai iltaisin ja eilen oli yksittäinen irtovuoro Klaukkalan hallilla. Ei tehty mitään ihmeempää kun seuraamista, oli aika kova häiriö ja vieras hallikin. Meitä oli yhdeksän koirakkoa, kaikki samaan aikaan. Lisäksi Gastrolle tuottaa vaikeuksia pitää se nenä irti niiiiiiiin hyvältä haisevasta matosta, eli tämmöset treenit ovat oikeen hyviä. Ihan hyvin Gastro teki, eihän se samalla lailla keskittynyt kun normaalisti, mutta eipä ole ennen ollut noin paljon koiria ja noin lähellä. Pää pyöri ja haahuili. Lisäksi ahnehdin TAAS liikaa. Aluksi meni oikeen hyvin, olisi pitänyt lopettaa sillon, mutta päätin vaan jatkaa ja ottaa vielä videookin. :D Koira väsy eikä siksikään enää jaksanut olla ihan mukana. Gastro on vilkas koira ja kiinnittää paljon huomiota ympäristöönsä, joten jo aika lyhyt treeni vaatii siltä aika paljon ja väsyy helposti jos joutuu kovasti skarppaamaan.





Omalla hallilla ollaan treenitty hyppyä, paikallamakuuta ja vähän noutoa. Muutamat noutotreenit oon yleensä tehnyt vain jossain parkkipaikalla iltalenkin jälkeen. Hyppy on yllättävän vaikea. Nimittäin Gastro ei oikein osaa hypätä korkeutta, jos esteessä on korkeutta enemmän kun puoli metriä, se kolhii itseään tai kiinteestä esteestä ponnaa vauhtia. Niin ja ruskean luontoon tietysti kuuluu myös aika ajoin yrittää kiertää este tai olla reagoimatta käskyyn. Viime treeni kuitenkin tehtiin niin että keskityttiin luomaan liike niin että hyppää myös takaisin (video edellisessä postissa). Gastro varmaan mielellään lähtisi myös rallattaan kapulan kanssa hypyn jälkeen niin ajattelin luoda jo heti sen mielikuvan että tarkoitus on tulla samaa reittiä takas. Tässä avusti appari joka palkkasi koiran ja ohjasi takaisin esteelle ja minä houkuttelin toisella palkalla yli. Marian kanssa oli kesällä puhetta, että korkeutta pitää treenata niin että lähetetään koira läheltä estettä, silloin se ei saa paljon vauhtia hyppyyn joten sen on pakko ponnistaa korkeutta jotta pääsee yli. Lisäksi saalispalkka ei välttämättä ole alussa se paras, tai ainakin sen toteuttamista kannattaa miettiä. Gastro menee esteestä vain patukka mielessä, se niin kuin syöksyy ja esteet kolisee. Katsoo nyt miten tehään ensikerralla. Voi olla että ruoka ei kuitenkaan motivoi tarpeeksi. Turhaa tein myöskin noin hallitusti, seuraaminen on tässä kohtaa aivan ylimääräistä, otetaan vasta sitten kun hyppy on liikkeenä varmempi, laitetaan kaikki keskittyminen hyppytreenissä itse hyppyyn.







Paikallamakuuseen oon miettinyt vähän uusia juttuja. Ongelma on että Gastro on liian kierroksilla ja häiriössä se vinkuu. Ilman häiriöö ihan rauhallinen. Mitä jos sen nousevan tunnetilan suuntaisi patoomisen kautta liikkeen lujempaan suoritukseen eikä jousilla oloon? Lauantaina mennään kuunteluoppilaaksi maalimiespäivään ja ajattelin sieltä kysellä vähän tutuilta apua. Tai jos tuntuu hankalalta, niin miten hitossa löydän koirasta sen off-nappulan kun ei manuaalista löydy? ;) Tuota mokkepäivää ootan aikas innolla, oppii varmasti paljon.

Noudon kanssa edistytään. Hitaasti ja varmasti. Tai no ei edes kovin hitaasti, yllättävän hyvin treenin määrään nähen ja ohjaajan tasoon nähden. :D Ollaan tehty vauhtinoutoa ja nyt Gastrolla on niin kiire saada kapula suuhun että saalisloikka ja käpälillä kapulan lätkiminen on jäänyt pois. Toivottavasti iäksi. Tätä ei tietenkään olla vielä yhdistetty loppuasentoon ja luovutukseen vaan palkka tulee kun tullaan kovaa kapula suussa luo. Loppuasento alkaa pikkuhiljaa jäädä korvien väliin. Jos laitan koiran istumaan kapula suussa ja liikun itse määrän x päähän, useimmiten Gastro tulee kapula suussa eteen istumaan. Ei tosin tee liikettä varmalla olemuksella, vaan on aika haparoivaa ja hidasta. Istuessaan ei kapulaa mälvää mutta tuon siirtymisen aikana kyllä. Siihen auttoi näkyvä palkka > patosi leuan alla olevaan patukkaan > puri kapulaa paremmin. Luotan myös siihen että kun hommaan yhdistyy tuo vauhti niin aikaa ei koiralla jää pureskeluun. Mutta kaukana ollaan vielä siitä, mitä liikkeen tulisi olla. Ku ei vaan yrittäs edetä liian nopeasti.