keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Long time no see
Miten tämän nyt alottas. Tiivistetään syksyn tapahtumat siihen, että treenattua tuli ja paljon. Nyt ollaan tauolla. Käytiin IPO-kokeessa marraskuun alussa, ilman tulosta. Pisteet A70 B83 C hylätty. Pitkään liikkeeseen siirtyessä karkasi maalimiehelle ja se oli tietysti siinä. Tottikseen olin kyllä tyytyväinen vaikka pisteet eivät päätä huimaa nekään. Tiesin että eteenmeno on kesken ja nollille se sitten menikin. Mutta noudot esim olivat erinomaisia tai erittäin hyviä. Jäljellä satoi vettä ja tuuli voimakkaasti. Pohjakin oli kohtuu haastava. Liukas märkä liina lipesi multa heti lähtiessä käsistä ja koira paahtoi menemään minä perässä juosten. Siinähän meni sitten pasmat sekaisin niin Gastrolla kun mullakin. Ensimmäinen esinekin jäi. Koira sai vielä joten kuten koottua itsensä uudella käskyllä ja loppuun päästiin ja saatiin täpärästi se vaaditut 70 pistettä. Enempää en kokeesta tai treeneistä ennen koetta jaksa enkä halua kirjoittaa. Toki se oli vain yksi koe ja mun elämäni ensimmäinen sellainen, mutta harmitti päättää kausi siihen. Meillä alkoi talvitauko siis puruista niin minkäs teet. Laitetaan nyt kuitenkin video edes siitä tottiksesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos koet palavaa tarvetta kysyä jotain, antaa palautetta- hyvää tai huonoa, tai muuten vaan ilmoittaa olemassa olostasi...antaa paukkua.