Piskipajalla

Lauantaina soi kello kuudelta. Ikävää oli se, että en ollut saanut nukutuksi koko yönä. Hallilla meni perjantaina pitkästi yli puolen yön ja sen jälkeen oli vielä kaikkea hommaa ja loppuyö meni pyöriessä sängyssä. Aamulla piti olla kahdeksaksi Piskipajalla. Eli kyseessä Peter ja Connie Scherkin seminaari. Peter on pitkän linjan maalimies ja kouluttaa Saksassa erittäin hyvin menestyvällä clubilla. En ollut varsinaisesti yleisössä, vaan mut oli nakitettu tarvikepisteelle myymään. Semman seuraaminen toki onnistui siltikin. Hailauma hyökkäsi ostoksille aina tauoilla. Tapahtuma alkoi kympiltä ja kesti kuuteen saakka.

Oli ihan mielenkiintosta nähdä kuinka ne hommat tuola Saksassa hoidetaan ja paljon olikin eroavaisuuksia Suomen yleiseen tyyliin. Tapoja on tietysti niin paljon tehdä asioita. Mitään ahaa-elämystä en seminaarista saanut. Ei nyt äkkiseltään tullut mitään tunnetta että tehdäänpä mekin noin. Pidin kyllä Peterin ajatuksista tehdä koiran oman oivaltamisen kautta. Aika teoriapainotteista oli ja ihan kaikkeen ei tullut niin keskityttyä koska väsymys painoi. Harjoituskoirakoita olisi ehkä ollut kiva nähdä enemmän ja monipuolisemmin. Peter treenaa lähinnä maleja ja niitä esimerkeissäkin oli. Ihan en ole vakuuttunut, miten jotkin treenitavat toimisivat molossityyppisen rodun kanssa, mutta ehdottomasti ajatuksia herättävä seminaari.

Piskipaja

Seminaarin jälkeen ilta jatkui meidän omilla treeneillä. Onneksi tapahtuma loppui ajoissa, vaikka vähän venyikin. En edes tiedä miten pukea sanoiksi miten mielissäni olen lauantain puruista. Ne palikat loksahti paikalleen mitkä ovat aina olleet hukassa. En malttaisi millään odottaa seuraavaa kertaa. Tätä päivää mä olen odottanut että tuo koira alkaisi mun tahtooni taipua tosissaan ilman vastapullikointia.Oma kehitys tässä kaikessa on myös hienoa. Yhtään ei enää jännitä itse treenaaminen vaan on aika itsevarma olo ja tiedän mitä teen. Vaikeissakin hetkissä pystyn olemaan aika viilipytty. Jos mennään vuosi takaperin ja mietin omaa ohjaamistani niin ero on varmasti suuri. Sillon mua jännitti ihmiset, jännitti etten osaa ja otti jo valmiiksi päähän ettei treenistä kuitenkaan tule sellainen että voisin olla itseeni tyytyväinen. Sillon yritti vaan tehdä parhaansa ja selviytyä harjoituksesta jotenkin, mutta käytännössä oli vaikeaa tehdä miten oli ohjeistettu, en pysynyt yhtään kartalla. Olin ikäänkuin kuuro laput silmillä liinojen päässä. Ero tähän hetkeen on se, että ei jännitä ja ajatus leikkaa. Pystyn olemaan kokoajan tilanteen kartalla, miettimään mitä se koira nyt tekee ja mitä sen pitäisi tehdä ja toimia sen mukaan. Pystyn kysymään heti jos on kysyttävää ja kykenen ottaan vastaan ohjeita. Kaikkea ei tarvitse edes kysellä vaan kykenen tekeen itsenäisiä ratkaisuja kesken treenin.  Mä en voisi olla tyytyväisempi.

Ps. Sivupalkkiin on ilmestynyt pieni mainos. Tapahtuma on meidän seuran järjestämä. Kannattaa klikata mainosta ja käydä katsomassa superhauska video!