keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulumöllit xD

Tänään aatonaattona käytiin tekeen jotain, mitä en olisi nyt ihan heti ajatellut tekeväni. Toko-kokeessa. :D No ainakin melkein, möllissä vaan. Tarkoitus oli kyllä että jos joskus menisi, mutta on ollut yleensä vähän muuta mielessä kun toko. On myös hirvittänyt vähän se ryhmäpaikallaolo ja miten sielä on koirat hallinnassa. Kaverin treenejä ja tokoliikkeitä katselleena, mietin että hitto eihän tuossa alossa ole periaatteessa mitään mitä koira ei jo osaa pk-puolen takia. No sitten se meni ja pyysi mut vielä mukaan tuonne mölli-kokeeseen, niin pienen empimisen jälkeen ilmoittauduin paria päivää ennen koetta. En ole koskaan edes nähnyt toko-koetta ja tämän suorituksen jälkee sanonpahan vaan että säännöt olis voinut edes lukea. :) Tämmöset tilanteet ovat kyllä todella hyviä treenejä ohjaajan jännityksen kannalta ja tulee opeteltua koirasta uutta miten se käyttäytyy missäkin tilanteessa.

feat. Laura & Hetu
Emme ole koskaan olleet hallissa noin ahtaasti monen koiran kanssa. Omaa vuoroa ei ole varsinaisesti odoteltu vaan paikallaan pitkään häiriössä. Suoritus lähti erilaisesta tilanteesta miten reeneissä on totuttu. Gastro tuli halliin sisälle melko lailla karmit kaulassa ja selkeesti sitä kiihdytti vähän toiset koirat. Mutta kellekkään ei rähjätty eikä ihan teilannut tuomariakaan luoksepäästävyydessä, vaikka kohtuuttoman paljon se Gastro härväsikin. Luulin että tuomari vaan ojentaa käden koiraa kohti ja se on siinä, mutta koira kopeloidaankin seisaalteen ihan kunnolla. Vois joskus harjoitella. :D Tämän jälkeen kaikki koirat jäivät halliin odottaan omaa vuoroa.

Tehtiin odotellessa seuraamista odotusalueella ja Gastro sai purkaa itseään vähän pallon kanssa. Vietti on iloinen asia, mutta tilanteeseen nähden sitä oli hieman liikaa. :D Haukkumista piti varoa ettei muut koirat häiriinny, varsinkin suorittava. No jahka se meidän vuoro sitten tuli, niin Gastro olikin jo aika laama. :D En sitä sitten kehdannut haukuttaa tai sen kummemmin enää "valmistella" vaan mentiin suoraan kehään. Eihän se seuraaminen parasta Gastroa ollut, mutta ihan sitten vissiin riittävää tokossa, arvostelussa 9 ja puoli. Liikkeestä maahan 10, tosin sain noottia liian kovasta käskystä toko-tädin korvaan. Luoksetulo oli vähän erikoinen. Gastro tuli ihan hemmetin kovaa ja jarrutti alustaan nähden vähän myöhässä. Muhun se ei tahdo törmätä kun tietää ettei ole sallittua, joten ratkaisi asian niin että liukui vähän ohi ja suoraan sivulle, mutta vinoon. Pisteet 8 1/2. Noutoesineen pito 9 1/2. Liikkeen suoritin koira edessä istuen. Nojaamisesta puoli pistettä pois. Liikkuri sanoi jotain että "Oi miten ihanasti se tekee ton". Heh.

No sitten ne kaukot. Nollille meni. :D Minä niin luulin että kyllä se ne tekee, kun kolme kertaa niitä treenasin ja onnistu niin että AINAKIN tokalla käskyllä nousee istumaan. No ei noussu ja en tiennyt, että siinä on kolme sekuntia aikaa ja liikkuri sitten ohjeisti että kannatta ne lisäkäskyt antaa tosi nopeaa. Harmittaa nyt vähän kun näin yksinkertaiseen asiaan meni paljon pisteitä kun tuli kokonaan nolla. Mutta eipä se ole homma eikä mikään noita opettaa jos mennään oikeeseen kokeeseen että sinänsä mitä hiton väliä... Estehyppy oli ihan hyvä. Vähän jäi vinoon kun siirtyi edestä sivulle. Tai ehkä paljonkin. Pisteet 9 1/2.

Paikallaolo oli mun mielestä ihan nappisuoritus meille vaikka pisteet oli vaan 7 1/2. Olin antanut vartaloavun kun käskin koiran maahan ja pienen piip äänen koira kerran päästi. Tuomari sanoi, että rokottaa tässä vähän enemmän koiran ääntelystä koska ei vienyt multa pisteitä liikkeestä maahanmenossa liian kovasta käskystä :D No siinä paikkiksessa on kuitenkin kaikista isoin kerroin. Mun mielestä ne pisteet tulisi vähentää niistä liikkeistä minne ne kuuluu. Gastro oli muuten kokoajan tosi tarkkaavainen mua kohtaan ja rauhallinen. Oisin voinut kuvitella että se haistelee mattoa, vinkuu ja kuikuilee vieruskaveria.



Kokonaisvaikutus 9 1/2. Tuomari mainisti että meidän suorituksessa oli hienoa katsoa miten koira oli hallinnassa kokoajan ja yhtään ei haahuillut missään vaiheessa, liikkeiden välissäkään. Jassoo, no eikai jos se on käskyn alla. :D Liikkurin kuuntelusta sain aika paljon noottia. Vähän jännitti ja en ollut varma missä vaiheessa saan tehdä mitäkin ja tein sitten ominpäin. Kokonaispistemäärä oli 161 eli riitti 1-tulokseen. Ensin oli hirveä harmitus, että kuinka paskoja me ollaan kun odotin parempia pisteitä, mutta sitten mietin että mitä mää oikeen kitisen. Möllikoe ja ohjaaja pihalla kun lumiukko niin ei taida olla kovin vakavaa :D Ja jos ne kaukot olis onnistunut niin olis ollut hyvät pisteet. Pitää olla tyytyväinen kun oltiin tilanteessa missä ei olla oltu ennen ja suoritus lähti ihan eritavalla kun treeneissä. Vaikka puuttui se normaali vietti, keskittyminen ja paine, niin silti suoriuduttiin kohtalaisen hyvin. Ehkä me mennään vielä jossain vaiheessa talvea oikeaan toko-kokeeseen. ;) Enempää kun alokasluokkaa ei kyllä tule tehtyä. Pitää keskittyä ihan muihin asioihin kun uusien liikkeiden opettamiseen. Eikä lajin henki ole ihan munlaiseni.



Se olisi Jouluaatto huomenna. 
Nää toivottaa kaikille oikein rauhaisaa Joulua, sekä onnea ja menestystä ensivuodelle. 
Pysyköön kaikkien koirat terveinä ja tehdään kaikki paljon tuloksia!








tiistai 22. joulukuuta 2015

Ongelmia, treenejä ja ongelmatreenejä

Halli oli kyllä aika turha joulukuuksi. Lunta ei ole nytkään ollenkaan ja parhaimmillaan ollut 10 astetta lämmintä. Pellolle ei silti kiinnosta mennä. Ovat niin vettyneitä ja kurasia. Metsään tuli kuitenkin riipastua joku päivä jälki. Voisi sitä enemmänkin tehdä, mutta ei varsinaisesti ole ollut suurta hinkua itsellä. Jälki kulki aika hyvin. Keskittymistä kaivattaisiin enemmän ja sitä että koira oikeesti työskentelee. Mutta sehän ei mikään yllätys ole. Ei sentäs jäänyt kuselle kesken jäljen. Kyllä Gastro huolen jäljestä piti ja kokonaisuutena ihan hyvä suoritus. Kepit ilmaisi ilman ongelmia yhtä lukuunottamatta. Siinä kohti haettiin vähän jälkee ja koira kulki jäljen sivussa joten keppi meinasi jäädä. Janalla tuli itse tehtyä vähän tyhmä moka. En ajatellut yhtään metsään mennessäni että menin samasta kohtaa kun jälkeä tehdessäkin. Vaikkakin lähestyin jälkeä loppujen lopuksi kohti suoraan ihan "puhtaalta" alueelta, niin Gastro oli ottanut jäljen jo metsään mennessä ja ryysi sinne mistä oltiin tultu sen näköisenä että "mää tiedän täällä se menee". Sitten se pyöri takajäljellä kunnes lähti oikeaan suuntaan. Ei sen vakavempaa kuitenkaan. Tähän mennessä se jälki on vaan kävelty sinne metsään sen ihmeemmin miettimättä ja laitettu koira ajamaan ja katsottu mitä se tekee. Nyt sitten voisi alkaa vähän enemmän suunnittelemaan noita treenejä ja kouluttaakkin sitä koiraa.


Tottista on tehty hallissa ja ulkona. Pieniä teknisiä ongelmia löytyy, mutta ne on varmaan meidän ongelmista vähäisimpiä. Noudossa on vino luovutus, sivulle siirtyminen välillä vino, maahanmeno hidas, edistää välillä taas seuraamisessa ja peräpään käyttöä voisi pitkästä aikaa vähän muistuttaa. Mä en näissä asioissa ole edes mikään perfektionisti, mutta täytyy taas kiinnittää huomiota muutamiin juttuihin. Kapulan palautukseen saa ainakin tehdä vähän kiirettä. Yksi toisto piiskalla vauhtia ja tokalla toistolla tuli suoraan ja vauhdilla. On meinaan kehittänyt sellaisen tavan, että kaartaa aika laajalta oikeelta ja tulee oikeelle vinoon. Tähän auttoi myös kun kapulaa heitti vähän enemmän. vasemmalle. Paikallaoloa ollaan treenattu myös vieretysten toisen koiran kanssa ja muutenkin häiriössä. Tarkoitus saada mahdollinen piippaus aisoihin, mitä ilmenee jos häiriöö on paljon. Tämän lisäksi pitänee muistaa tehdä myös niitä häiriöttömiä paikkamakuita, jotta vahvistuu haluttu asia. Toinen juttu on tarkkaavaisuus ohjaajaa kohtaan. Kuikuilu kielletty ja kun katse pysyy minussa, niin olen sen naksulla ja ruualla vahvistanut.





The tunnetila. Meillä on ollut aika hyviä treenejä tämän asian osalta. Asia on aika moniselitteinen enkä jaksa siitä kirjottaa kauheesti tai siis sen synnystä, mutta pelkistetysti; ongelma on tavallaan jo vanha. Se on ollut ongelma välillä enemmän, välillä vähemmän, tulee esille vaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa ja pienellä kikkailulla jonkin verran vältettävissä. Niinkun olen tännekkin jo monesti kirjoittanut. Tämä asia ei ole kuitenkaan varsinaisesti vielä estänyt esim kokeeseen menemistä. Enivei, puoleen vuoteen emme ole treenannut puruja ja tottistakin vaan kentillä jossa on aina treenattu vaan sitä tottista. Treenit ovat muutenkin olleet tosi pienellä porukalla. Ei siis yhtymäkohtaa suojelutreeneihin. Joten oikeestaan se ongelma ei ole ollut ongelma puoleen vuoteen, vaikka tosin tiedostin sen olemassa olevan. Me ollaan aloitettu taas purut. Muuton takia maalimies vaihtui. Treenejä ei ole takana vielä kovinkaan montaa. Uusi veskari on ihan asiallinen äijä ja olen itse ollut todella tyytyväinen treeneihin ja yhteistyöhön. Mitään oikeaa ryhmäpaikkaa tässä ei vielä ole. Muu ryhmä on muutenkin talvitauolla. Nyt ihan alkuunsa katsotaan talven aikana mihin homma etenee vai eteneekö mihinkään. Siis se hallinta. Jos ei onnistu, niin eiköhän se ole siinä. Viimeinen yritys.

Palatakseni siis siihen tottikseen... Eli nyt se tilaongelma on taas löytynyt kun on tehty purujakin ja mennään tekeen tottista kentälle ja Gastro muistaa että hei täälä on tehty purujakin. TOKI se ongelma saattaa tulla esiin muuallakin, mutta en jaksa kirjoittaa jokaista "mutta, ja että ja jos, ja kun..." :D Pari viimestä kertaa ennen purureenejä on ollut kuitenkin aika hyvä tottis. Varsinkin viime kerralla. Vaikka meidän maalimies seisoi kentällä, niin ei ollut ongelmia. Mä olen tästä aika onnellinen. Tää ei vois olla varmaan sakavammin enää kirjoitettu. :D


Viimeisin purutreeni oli kyllä aika hyvä. Mä olen niiiiiiin kaivannut tätä. Tuntuu että joku mun elämän puuttuva palanen on löytynyt taas kun on päässyt treenaan. Odotan seuraavaa kertaa tosi innolla. Tauko on varmasti ollut hyväksi ja uudessa maalimiehessä on myös se hyvää, että näkee koiran "puhtaalta pöydältä".





keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hallikauden korkkaus

Nyt on koettu Tamskin uusi koiraurheilukeskus. Halli oli ihan toimiva ja sieltä löytyy viisi 600 neliön kenttää.  Miinusta siitä, että saatiin ensin siivota alta pois kentällinen aksaesteitä ja ulkovalot sammuvat ajastuksella joskus kymmenen jälkeen. Meidän vuoro tosiaan alkaa vasta kympiltä illalla ja pihalla ei nähnyt yhtikäs mitään kun koiraa veit ja hait. Halli kun sijaitsee aivan mettässä vailla katuvalaistusta. Ja ilmeisesti hallista löytyy kuitenkin yksi kenttä joka ei ole agilityyn. Täytyy vissiin kysyä miksi meille ei vuokrattu sitä.

Meinas melkein mennä hermo. Gastro lähti sitten autoon ennenkuin ohjaaja olisi menettänyt malttinsa. VINO noutokapulan luovutus. Ja se on nyt sitkeessä! Oikeesti se on meidän murheista varmasti se pienin, mutta koska aiemmin luovutus on ollut suora, niin pistää vituttaa moinen epäkohta. Mistä se nyt on semmosen keksinyt...

Otettiin ryhmäpaikallaoloa mistä tuli positiivinen yllätys. Olin varautunut siihen, että treenattava asia on koiran tarkkaavaisena pysyminen ohjaajaa kohtaan. Vilkuiluun puututaan ja naksukin oli vielä vahvistamassa oikeeta. No ei siihen tarvinnut juuri puuttua. Kerran vilkaisi Oonaan päin. Muuten Gastro tapitti kokoajan mua. Ja mikä vielä parasta - se oli kokoajan TÄYSIN hiljaa vaikka vieruskaverit välillä mölisi.

Toiset jäivät vielä tekemään paikallaoloa ja me otettiin Gastron kanssa muuten tottista vähän häiriöksi. Jääviä ja luoksetuloa. Hyvin pysyi niissäkin keskittyminen muhun, eikä alkanut mulkoileen kanssareenaajia. Hinkattiin vielä sitten sitä noutoa kapula suussa lyhyeltä matkalta. Hyvin se niin onnistui. Tai ainakin melkein. Se istumisen asento kapulan kanssa on muutenkin jotenkin omituinen. Gastron perä jää jotenkin kauas, mutta kurottaa kapulan kanssa kuitenkin niin ettei ole vajaa. Eli tuo istumisen asento ei ole semmonen pysty. Se on muutenkin kun joku mätisäkki. Koirasta huomaa ettei se oikein keskity siinä liikkeessä, vaan suorittaa jotenkin löysästi sinnepäin. Ähhh.... Täytyy sitä miettiä. Ja ottaa luoksetuloa vähän enemmän ja katsoo mitä se sanoo. Onko ongelma oikeesti vain kapulan kanssa. Tänään oli kyllä ihan hyvä ja suora luoksetulo kuitenkin.