Kyllä, nyt käytiin oikeassa toko-kokeessa. Tulos se on tämäkin, vaikka on ollut tavoitteena vähän erilaiset tulokset. 1-tulos saatiin rimaa hipoen. 162 pistettä. Tuomari Ralf Björklund oli todella tiukka! Noinkin matalilla pisteillä tultiin alokasluokan tokaksi. Kiva se on tähän toko-maailmaan tutustua ja mulla oli ajatuksena, että pääsisi treenaamaan tokoon ylipäätään koetilanteita. Se tosin ei ihan täyttynyt, sillä hallikoe ja ylipäätään koko tilanne ei mahdollistanut sitä normaalia suorituksen aloitusta, rutiinia ja kaavaa, se harmitti ja siitä johtuen koiran matala tila. Enkä pk-kokeessa halua koiran tekevän noin matalassa vireessä. Mutta todella tyytyväinen olen siihen, että Gastro suoritti kaikki yksilöliikkeet ilman liikevirheitä ja oli kokoajan muhun keskittynyt... siitä huolimatta, että oli ihan eri tilassa kun tottiksessa. Kertoo taas sitten mulle itselleni jotain koirasta ja sen suoritusvarmuuden koulutustasosta.
Eihän se ole mikään koeaamu jos ei pommiin nuku. Janakkalaan ehdittiin kuitenkin ajoissa. Ohjaaja juoksi hallille päästyään ensimmäisenä vessaan. Olenhan mä ollut aikamoinen jännittäjä, mutta yllätti että tästä kokeesta tuli niinkin kova jännitys, jotta mahan sekaisin laittoi. Jännityksestä en tule varmasti koskaan pääsemään kokonaan eroon, mutta sitä on oppinut käsittelemään ja toimimaan siitä huolimatta niin ettei se ahdistus ja fyysinen paha olo saa liikaa valtaa. Otin Gastron halliin ensin vähäksi aikaa kattelemaan paikkoja ja sitä kaikkea hälinää. Vein sen vielä välissä autoon ja toin sitten uudestaan sisälle sirun lukuun ja kohta alkavaan luoksepäästävyystarkistukseen ja siitä seuraavaan paikallaoloon. Ja luoksepäästävyyteen en voi mennä koira minkäänlaisessa kiihtyneessä tilassa tai ei hyvä heilu. No mitä tähän nyt sanoisi... Jos menen Gastron kanssa vähän isompaan häiriöön paikkamakuuseen noin takkiauki, niin ei se pysty suorittaan kyseistä liikettä rauhallisena ja keskittyneenä. Vinkui koko v*tun ajan. Koulutuskysymyshän tämäkin on, ei sitä käy kieltäminen. Ollaan vaan treenattu niin erilailla. En voinut viedä Gastroa kehään kunnon paketissa koska sinne mentiin suoraan portin laidalla olleesta luoksepäästävyystarkista. Sen jälkeen kun yritin vähän saada koiraa hereille muhun päin, niin sain jo liikkurilta tuiman katseen ja hoputti kehään. Eihän se auta kun kouluttaa koira toimimaan paremmin noissa tilanteissa.
Omaa suoritusta sitten kun lähdettiin tekemään muuten, niin Gastro oli jo paremmin keskittyneenä. Oli ehkä vähän helpompaa siinä kohti, kun kukaan vieras uros ei murissut perseessä. Mitään viettiä ei koira kyllä siltikään enää siinä nostanut, eikä voinut tehdä mitään mitä normaalisti teen ennen kentälle tuloa. Aktiiviseksi haukun kautta ja laumalla vähän painetta. No mitäpä noista liikkeistä nyt kirjoittamaan... Siinä ne on. Mieltä lämmitti tuomarin kehut koirasta lopussa. Ois tossa tota videookin, mutta se on ihan ruokotonta suttua mun surkeella puhelimella. Mutta on kuitenkin.
Paikalla makaaminen ryhmässä 1 min, arvosana 6, pisteet 24
Seuraaminen, arvosana 9,5, pisteet 28,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, arvosana 9, pisteet 18
Luoksetulo, arvosana 9,5, pisteet 28,8
Noutoesineen pitäminen, arvosana 5, pisteet 10
Kauko-ohjaus, arvosana 7, pisteet 14
Estehyppy, arvosana 10, pisteet 20
Kokonaisvaikutus, arvosana 9,5, pisteet 19
Älä oo liian ankara itelles. :) Teidän koe meni paljon paremmin mitä mun ensimmäinen tokokoe ja mulla ei edes ollut tiukka tuomari. :D Hieno suoritus ja oppia ikä kaikki! Oon ylpee susta, kun menit kokeeseen. Varsinkin kun toko ei ole teidän "oma" laji. :)
VastaaPoistaKiitos. :) En mä mielestäni ole edes ankara. Vaikka ei ole meidän oma laji, niin koiraa on treenattu sen verta paljon, vaikkakin pk-tottikseen, että olisi ollut pettymys ottaa 2-tulos ja nyt se ykkönen tuli aika niukin naukin. Mutta kokeessa oli paljon hyvää, tulos on tulos eikä nyt murehditä muuta! :)
PoistaHuippua! Ykköstulos on aina ykköstulos, onnea siitä! :-)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOnnittelut vielä täälläkn! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista