torstai 25. helmikuuta 2016

Ei treenattavat asiat treenaamalla lopu

Keskiviikon hallitottis alkoi aika odottamattomasti, kun meidän häiriötön paikkamakuutreeni muuttui ihan muuksi. Isossa hallissa on viisi aidattua kenttää ja jostain salakavalasti kentälle putkahti vesikoira. Mikäli rodun oikein tunnistin. Muuten hallissa oli täysin tyhjää. Yleensä noin myöhään sielä ketään olekkaan. En huomannut aluksi tunkeilijaa sillä olin selin Gastroon. Onneksi koira oli sen verta arka, ettei uskaltanut mennä paria metriä lähemmäksi. Minähän lähdin tuota koiraa sitten metsästämään ettei sattus mitään. Mutta ei se antanut kiinni. Omistaja ei edes heti huomannut kadottaneensa koiraansa. Onneksi se kuitenkin pian huudettiin pois ja onneksi Gastro pysyi maassa kokoajan ja käsky piti. Siitä olin kyllä ylpeä. Tilanteen johdosta Gastrolla meni kuitenkin pasmat niin sekaisin, että lopputreenin se vinkui. KOVAA. Ja mitähän meidän oli tarkoitus siinä treenissä treenata. Rauhallisena hiljaa olemista. Kun vierailija saatiin pois häiriköimästä, kävin kehumassa Gastroa ja aloitin liikkeen alusta, mutta vonkuminen alkoi heti ja kesti tovi ennenko pystyin palkkaan. Tehtiin välillä seuraamista ja ihan vaan odoteltiin kun katsottiin muiden treenaamista. Sitten vielä uusi paikallaolo harjoitus. Meni jo paremmin, mutta ei se silti hiljaa ollut ja välillä piippasi kovastikkin.

Tyttöpuruissa sitä samaa mitä tähänkin asti. Taas otettiin myös selkäkuljetuksen alkeita. Meitä treenaava maalimieskin oli katsomassa. Hyvä niin. Vähän oli viilattavaa treenin toteutuksessa. Mun pitää esim muistaa jaksottaa käsky "liikkeelle" ja itse liikkelle lähteminen. Eipä siinä kauheesti moitittavaa ollut muuta. No alussa voisin olla ahnehtimatta sitä seuraamista, mutta se on vähän kakspiippunen juttu. On mulla siinä kyllä ihan ajatus miksi hinkutan sitä pitkään. Se ei ole pelkän hiljaisuuden takia. Haluan että koira pääsee päämääräänsä vasta kun se on mun mielestä tarpeeksi keskittynyt. Käytössä on edelleen naksutin-nakki ja molarikin oli sitä mieltä että se on ihan käyttökelpoinen juttu. Ihanaa kun se on niin avoin mun ideoille. :) Sunnuntain puruihin olin aika tyytyväinen. Iskut on ollut aika laiskoja ja saatiin niihin vähän nopeutta.

Tänään torstaina tuli myös tehtyä poikkeuksellisesti tyttöpuruja. Niistä mä vasta olin innoissani! Olen pohtinut miten treenata pakopaikalle siirtymistä. Miten toteuttaa harjoitus, että Gastro olisi samanlainen kuin oikeissa puruissa, mutta "turvallisesti" niin ettei treeni ole kuitenkaan "oikea" suojelutreeni. Niin että koira kuitenkin olisi vietillisesti korkealla, ihan jousilla ja yrittää edistää ja jopa karata. Parin kokeilun jälkeen saatiin okein hyvää treeniä aikaiseksi ja keksin miten mun kannattaa sitä treenata. Seurautin koiran sopivalle etäisyydelle apparista ja käsky istu eli saa katsoa maalimiestä. Appari hetsasi ihan kunnolla, karjui ja paukutti piiskaa. Gastro todellakin oli revetä liitoksistaan siinä istuessaan. Jos se olisi ollut kontaktissa niin tuo olisi vaan ollut häiriöö siinä missä muukin, ei iso juttu. Tää tilanne nyt siis varioi sitä kun ollaan piilolla koira ohjaajan sivulla ja Gastrolla nousee kierrokset kun siirrätän maalimiehen. Tämän jälkeen appari lopettaa hetsaamisen ja minä annan sivu-käskyn ja seurautan koiran ikäänkuin pakopaikalle. Nyt Gastro oli ihan jousilla eikä seuraaminen ollut erityisen korrektia. Hyvä. :D Nyt tiedän miten saan treenattua tätä. Jätin koiran maahan ja siitä kiinni. Se että koira uhkuu ja puhkuu ja on ns. jousilla tuossa niin ei tietenkään ole virhe. Sehän vaan ilmentää viettiä ja sitä sen kuuluukin tehdä. Mutta hallinnassa koiran on oltava ja mulla ei ole varaa hirveesti antaa Gastron rönsyillä tuossa. Ei meidän historialla. Treenattiin myös aika paljon niin, ettei mulla ole liinaa kädessä ja pannassa on vaan semmonen pätkä. Mun tarvii opetella luottaan koiraani ja Gastro kyllä tietää onko se liinassa vai ei. Jos se tekee virheen, niin siihen silti puututaan eikä vain estetä kaikkea sillä liinalla.

Tehtiin myös vähän lisää paikkamakuuta ja kapulan pitoa. Semmosta tällä erää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos koet palavaa tarvetta kysyä jotain, antaa palautetta- hyvää tai huonoa, tai muuten vaan ilmoittaa olemassa olostasi...antaa paukkua.