tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kevään ensimmäiset jäljet

Muutama jälki on tullut ajettua tämän kevään puolella. Jännitti talvitauon jälkeen korkata pelto, sillä syksyllä jäätiin tosi hyvälle mallille - mitäs jos onni ei jatkukkaan... No niin no, aloitus oli ihan semi ok. Ei lähdetty kovin helposta, vaan lähinnä siitä mihin jäätiin. Se kostautui seuraavalla jäljellä, mikä oli pitkä ja vaikea. Gastrolla ei riittänyt paukut sitä ajaa. Vaikeudet eivät nostaneetkaan sitä tahtoa taistella jäljestä vaan söi motivaation tyysti. Että siitä ei jäänyt kauheesti kerrottavaa. Seuraavana taisi olla kulmareeniä nurmella ja sittemmin on tullut ajettua vielä kaksi jälkeä pellolla. Kyllä se murhenäytelmä siitä vielä iloksi muuttui kun nyt sujui jo paremmin. Yritän olla tressaamatta sitä viettikestävyyttä liikaa, mutta tosiasia kuitenkin on ettei se jälki ole koiralle tarpeeksi tärkeä. Esineilmaisut ovat edelleen tosi hitaat... no miksi ne siitä itekeen mihkään muuttuskaan. Mutta otetaan niitä työnalle esinejäljellä kun joutaa. Kulmissa on Gastrolla ollut paljon vaikeuksia nyt, vaikka kulmatyöskentely on ollut aina sen vahvuuksia. Mutta uskon sen siitä taas luonnistuvan, kun itse jäljen ajaminen vahvistuu. Harhalle ei ole lähtenyt - tarkistellut niitä kyllä, mikä on vain hyvä.

Lainaohjattavat ovat käyneet pellolla myös. Malinoissin edistystä odotan tosi mielenkiinnolla. On niin erilainen koira ohjata ja sillä on alla jälkeen liittyen vähän huonoo tunnetta ja paineistumista, joten itselle tulee tosi hyvä fiilis onnistuneista jäljistä. Vaikka ei ole oma koira, niin siitä saa kyllä tietynlaisen tyydytyksen, kun saa oppia itse lisää ja ratkoa asioita mitä ei oman koiran kanssa ole vastassa. Sitten se Aapo-poika. No se on dobermanni ja potentiaalinen sellainen. Sen kanssa on taas eritavalla mielenkiintoista ja tavoitteet on erilaiset kun malikalla. Hyvää koiraa on mukava treenata.

Poistin nyt ainakin toistaseksi sen jälkipäiväkirjan täältä. Ei mun sitä tule kuitenkaan kirjoitettua niin, että siitä oikeaa hyötyä olisi. Ja tuskin se ketään muutakaan kiinnostaa. Tuleehan jäljestä sitten kirjoitettua kuitenkin postauksia kun jotain kerrottavaa on. Vuodessa ajettujen jälkien määrä kyllä kiinnostaisi syksyllä. Siitä taidan pitää kirjaa.

Jos kellään olis tiedossa blogia, missä paljon postauksia peltojäljestä tai metsäjäljestäkin, niin linkkailkaas. Kiitos. :)

Video viimesimmältä jäljeltä. Pätkäsee vähän ennen loppua kun (vaihteeks) puhelin sekoili jotain ja yksi piikkikulma jäi uupumaan. Jälki vajaa 900 askelta, 2h vanha, neljä esinettä ja neljässä kohtaa harhajälki. Ruokaa oli nyt vähän enemmän kun edellinen jälki oli aika tyhjä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos koet palavaa tarvetta kysyä jotain, antaa palautetta- hyvää tai huonoa, tai muuten vaan ilmoittaa olemassa olostasi...antaa paukkua.