tiistai 14. tammikuuta 2014

Gastro uimakoulussa

Eilen käytiin polskimassa Hyvinkään koirauimalassa. Ei siitä vepe koiraa tulisi, mutta josko vaikka joskus oikeesti uisi järvessäkin. =) Kun se raukka ui dobermannia, pystyssä kun uppotukki. Mielellään kahlaa rannassa ja hakee lelua, mutta uiminen on aika vieras käsite. Varattiin koko allas omalle porukalle, oli muuten aika edukas. Meitä oli viisi dobermannia ja Gastro oli ainoa jolla oli uittaja. ;) Rampista veteen meneminen oli Gastron mielestä hyvin vastenmielistä ja tuosta videosta näkeekin miten tarraa uittajaa jalkaan. Naurusta ei tule loppua kun tuota videota katsoo! :D Uiminen sujui hetkittäin ihan hyvin, eli ui rauhassa pitkillä vedoilla ja käytti myös takapäätä. Suurimmaksi osaksi taisi kuitenkin mennä pärskimiseksi ja etujaloilla kauhomiseksi. Uittaja oli kyllä ihan pätevä ja hallitsi Gastroa hyvin. Muutenkin reissu oli ihan onnistunut, meidän oman porukan lisäksi sielä oli paljon muita koiria, meitä ennen että sitten meidän jälkeen. Pesut ja huuhtomiset, sekä kuivaus sujui ongelmitta, mitä nyt Gastro välillä vinkui ja kovaakin kun oli aika kiihdyksissä. Eli uimisen lisäksi oikein hyvää sosiaalisten tilanteiden harjoitusta.





3 kommenttia:

  1. Onpas sulla hieno dopperi, joskin ei ihan niin hyvä uimari vielä! :D Ekaa kertaa blogiis eksyin ja pakko oli heti liittyä lukijaks. Tosi mielenkiintosta seurata teidän edistymistä ja ihana kun on paljon kuvia ja videoita! :) Muutenkin kiva lueskella välillä tällästä pk-painotteista blogia, kun itseäkin nuo pk-lajit hirveästi kiinnostaa, mutta tää mun dallu ei oo ehkä paras pk-koira, vaikka kovasti yritetäänkin ja kokeillaan kaikenlaista. :)

    Meidänkin blogista siis pk-juttuja jonkin verran löytyy osoitteesta idioottikoirat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voihan mitä räpiköintiä. :D Meidän tervulapsi Simo oppi uimaan heti ekan kerran jälkeen, vaikkei sekään ollut mikään mieletön uimisfani. Mun gronttu Bea taas on ihan vesihirmu ja kun poika vierestä katseli toisen menoa, alkoi sekin ymmärtämään, että hemmetti, kylläpäs on kivaa touhua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano. =) Tää on vähän tämmönen dobbereiden kirous.. Harvat osaa uida heti "koiraa". :D Ehkä ens kesään mennessä on uimataito löytynyt! Toivoa saa....

      Poista

Jos koet palavaa tarvetta kysyä jotain, antaa palautetta- hyvää tai huonoa, tai muuten vaan ilmoittaa olemassa olostasi...antaa paukkua.