Tiistaina työpäivän jälkeen nopea koukkaus kotiin koiraa hakemaan ja siitä Västankvarniin. SDY:n kurssin kouluttajana toimi jo rotupiireissä tutuksi tullut Tarja. Osa porukasta ei päässyt paikalle, joten ei meitä ollut kun vaan 3 koirakkoa. Ilma oli aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen. Pelto oli alustana nyt aika vaikea. Gastro ei ole moisessa koskaan ajanut vielä. Ja ihan suotta siitäkin olin huolissani. Aliarvioin koiraa taas. Ruoho oli pitkää, kuollutta, kuivaa ja linttaantunut vaakatasoon. Itse oli mahdoton nähdä missä askeleet olivat. Namina toimi ryynimakkara. Jäljellä oli kolme suoraa ja kaksi kulmaa. Ruokaa reilusti, vain jokusia tyhjiä. Pituutta ehkä 200-300m? Patukka päässä. Jälkeä tehdessäni mietin olisko pitänyt vain tehdä suora kun ei tästä tuu kuitenkaan mitää.... No onneksi tein ne kulmat. Tyhjääkin olis vaan pitänyt jättää. Viimesimmän huonon jäljen jälkeen meinasin että tulee uudella alustalla liian vaikea. Tottakai haastetta pitää olla, mutta mielessä muhi viimesin kulman ylitys ja jäljestyksen halun loppuminen vaikeuksia kohdatessa.
Positiivista oli huomata, että kun otin koiran autosta niin se ei edes mitenkään kiinnittänyt huomiota ihmisiin. Myöskään jäljellä sitä ei missään vaiheessa kiinnostanut ihmiset. Tarjaa kerran ennen lähetystä nuuhkaisi sen jälkeen ei edes katsonut vierellä kulkevaa ihmistä. Lähetys onnistui hyvin. Siitä tuli Tarjaltakin positiivista palautetta. Gastron annoin vetää autolta pellon laitaan asti. Jahka oltiin kohtisuoraan paalua, niin otin lyhyemmälle liinalle ja pysähdyin hetkeksi. Tarkoitus oli antaa koiran tajuta että juu tuola on paalu ja todeta varmasti mitä ollaan menossa tekemään. Myös ihmisiin katsoi tässä vaiheessa ja totesi että juu tuolta tulee tommosia mukaan. Paalua lähestyttiin sitten jo hallitummin, laitoin koiralle liinan kulkemaan jalkojen välistä ja vein pannasta kiinnipitäen puolen metrin päähän paalusta. Mulla on tapana melkein ensin päästää se ruutuun, mutta en päästäkkään, pidän vielä pannasta kiinni ja odotan sitä "no joko nyt pääsee" -patoomista ja niin etä koira varmasti katsoo kohti jälkeä.
Paalulla oli reilusti ruokaa ja se syötiin aikalailla tyhjäksi ennenkuin eteni. Gastro lähti rauhassa ja olihan se ihan keskittynytkin. Olin huolissani omasta liinan käytöstä. Entä jos joudun vähän ohjaamaan koiraa mutta en itse edes tiedä missä jälki kulkee. Mietin että meneekö homma siihen että koira ei tarkista kunnolla askelia kun namit oli jossain pitkien heinien alla ja haju varmaan vähän hankala kuolleessa heinässä ja pelto hyvin vaihtelevaa. Ja jos pidätän koiraa se nostaa nenän ja lopettaa toimintansa. Yllätys oli positiivinen kun tähän ei menty. Gastro teki sitä mitä kuuluikin, söi askelilta eikä lähtenyt hosumaan ja se oikeesti keskittyi tonkimaan ne namit ja oikeesti tarkisti askelia. Ensimmäinen kulma meni oikein hyvin, meni yli kuonon mitan ja tajusi heti miten jälki jatkui. Toisesta kulmasta en ollut itse yhtään varma missä se on ja siinä Gastro pääsi pyörähtään ulkokautta kun ajoi yli. Se etsi jäljen itse ja nosti sen vähän kulman jälkeen suoralta. Ei nyt menny ihan kun strömsöössä mutta parempi tuokin kun olisin alkanut itse siihen sörkkimään kun en ollut varma missä se kulma kulkee. Loppusuora meni keskittyneesti, joitain askelia se varmasti jätti tarkastamatta, mutta rytmi oli niin hyvä ettei mua ainakaan haitannut ja olin näkevinäni että ne muutamat tyhjät mitä oli loppusuoralla niin otti ne hyvin. Viimeisenkin askeleen ennen patukkaa otti hienosti ja kun tuli itse patukalle niin mun ihmetykseksi se hämmentyi ihan täysin. Kohta herneet kolahti et jaa täälä on patukka ja kyllä koira siitä sitten mielissään oli.
Mutta summa summarum... Uusi alusta toi vähän haastetta ja koira joutui oikeesti keskittymään. Se keskittyi jäljen ajoon ja syömiseen eikä siihen että se löytäisi patukan. Joten niinkun ajattelin, että nyt kun vauhtiin päästään niin varmaan patukka jää ja jäljelle tulee purkkeja. Tosiaankin, ei sillä patukalla ollut koiralle mitään annettavaa sielä jäljellä. Ei siinä vaiheessa kun se jälki kulkee niinkun kuuluu. Voihan sille koiralle toki antaa vielä jäljen jälkeen pallon tai patukan ihan taskusta.
Nyt sitten vaan tarttis oikeesti hommata pelto kohtuu läheltä, tai joku sen kaltanen luonnon niitty missä ollaan oltukin mutta isompi. Jokatapauksessa muutakin kun nurmee. Tyhjiä aletaan vaan tekeen paljon enempi ja työstään tuota kulmatyöskentelyä. Ja toki pidentään matkaa. Enemmän jäljestystä, vähemmän teknistä syöpöttelyä. Tuohon voisi kokeilla myös tyhjää lähtöä, paalu ja jokusia askelia alusta tyhjäksi siis. Sen jälkeen taas vahvistetaan ruualla askelia. Miten se vaikuttaisi koiran tilaan ja nenän käyttöön? Pitäs oikeesti myös ehtiä ottaan sitä esineilmaisutreeniä jossain välissä. Nyt on kuitenkin mieli hyvä ja motivoitunut. Eiköhän siitä FH-koira vielä saada.
