keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Illat pimenee, treenit jatkuu ja leirikin lähestyy!





Ilmat ovat kylmenneet ja illat pimenneet. Valopanta ja otsalamppu kaivettu laatikosta, kuin myös talvivaatteet haettu varastosta. Kentällä on onneksi valot, mutta jäljelle ei enää kovin myöhään voi mennä. Tuli ostettua uusi Gappayn hiha. Enää et tarvitse treenata tuolla muinaistumpulla. Ostin myös (käytettynä) kaksi Gappayn kapeaa piiloa. Ihan sillä että voisi piilonkiertoja treenata koska haluaa ja missä haluaa, mutta olenkos niitä kertaakaan minnekkään pystyttänyt. No en.. ;) Ollaan nyt vain kentällä tehty tottiksen ohessa jokusia kertoja, kun on ollut appariakin saatavilla ja kiinteet piilot, kiitos treenikavereille. Ihan ei kuitenkaan ole vielä käsky hallussa.

Leiri alkaa lähestyä ja en malttaisi odottaa! Kesän ensimmäinen leiri... hah lokakuussa! Tiedossa loistava porukka ja jo hyväksi todettu kouluttaja. Eli kaksi päivää tottiksen tehotreeniä ja hulvatonta nuotiomeininkiä Team Nevahöödin tapaan. Pitäisi pikkuhiljaa miettiä missä asioissa eniten kaivataan apua. Nouto ainakin ja hyppyeste jos mahdollista? Luoksetulossa olisi myös vähän epäkohtia, kuten pitkältä matkalta ohijuoksu, mutta toisaalta onko siinä ongelmaa kun ongelma on vain toistojen vähyys. Niin ja kovemmassa tempossa pomppimista vois vähä tsekata...Oishan näitä. =) Viimeksi saatiin tottispäivässä apua asioihin joihin en edes tiennyt tarvitsevani niin paljon apua, joten odotan että leiri on kovin hyödykäs. Jos nyt kuitenkin olisin itse edistynyt sen selkeemmän koiranohjaamisen kanssa ja yhteistyö sisältäisi vähän vähemmän konflikteja, epäjohdonmukaista vääntämistä ja koiran kuumuamista. Onneksi olen nyt saanut kehitettyä selkeitä toimintatapoja jotka myös on toiminut. Esim. palkkaus, irrotus ja treenin jatkaminen sujuu nyt hieman paremmin. Voin palkata myös heittämällä palloa eikä mulla ole edes haavikoiraa... uskallan siis treenata ilman pitkää liinaa. Jeij! =) Veikkaan että leirillä tulee taas treenattua jotain sellaista mitä en tiennyt että pitäisi treenata.

Puruja ollaan treenattu nyt kerran tai kaksi viikossa. Oli vähän hiljaisempi kausi juuri kun olin itse kaksi viikkoa kipeänä. Jälkeä yritetty päästä treenaan mahdollisimman paljon, mutta eipä juuri kahta jälkeä enempää ole ehtinyt viikossa tehdä, aina edes sitä, mutta hyvä näinkin. Olen ollut ihan tyytyväinen siihen miten on nyt mennyt. Tarkempi saisi olla vieläkin, mutta ainakin se syö, eikä kattele taivaisiin. Myös saalispalkkaa olen jäljellä nyt hyödyntänyt. Tottiksen tän hetkisiin treenikuvioihin on kuulunut liikkeestä istuminen, kapulan pito, paikallamakuu, käännökset seuraamisessa ja A-este. Käännökset on ihan ok, paikallamakuussa mölisee jos on häiriötä, argh!!, kapulan kanssa mennään vähän vaihtelevalla menestyksellä mässytyksen suhteen. Tule leiri tule jo! A-este ollut hyvä; tekniikka sujuu ja kiipee myös takaisin. Ollaan tehty vielä vähän loivennetulla esteellä. Hyppyä ei olla juuri treenattu, koska ei ole ollut saatavilla säädettävää hyppyestettä, enkä ole jaksanut mennä kentälle jossa olisi. Täyskorkeesta puuesteestä ottaa itse esteestä vauhtia.




Monella kaverilla on nyt pentu. Haikeena olen muistellut Gastron pentuaikaa ja mietin miten koskaan ajattelin "olisipa se jo iso". Voi kumpa se olisi vielä pieni ja pennuntuoksuinen. <3 Oikeastaan ei ole edes pentukuumetta. Harmittaa vaan jotenkin että sen Gastron pentuajan vaan antoi valua jonnekkin.



Ja mitä olikaan meidän iso pentu tehnyt työpäivän aikana? Käynyt makuuhuoneessa koska joku oli unohtanut kompostikehikon oven edestä. -_- Voiii.... !#2*&%!!+¤#!*





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos koet palavaa tarvetta kysyä jotain, antaa palautetta- hyvää tai huonoa, tai muuten vaan ilmoittaa olemassa olostasi...antaa paukkua.